| Uutta metsän oppimispolulla 1/2009 |
|
|
| 29.03.2009 15:25 |
|
Suomen Metsäyhdistyksen tiedotteessa kerrotaan mm. ensi kesän virkistävistä kursseista, Metsän oppimispolun tunnustuspalkinnoista ja uusista oppimateriaaleista. Lopussa on lisäksi tietoa pääkaupunkiseudun opettajille.
Metsäyhdistyksen ja BMOL:n virkistävät ja antoisat maastokurssit 2009 Metsäyhdistys ja Biologian ja maantieteenopettajien liitto BMOL:ry järjestävät ensi kesänä kolme uutta mielenkiintoista maastokurssia. Lisätietoja kursseista saat Suomen Metsäyhdistyksestä ja oheisesta linkistä. Kurssien hinta on 20-50 euroa. Ilmoittautumiset Suomen Metsäyhdistykseen Anu Suomalaiselle 20.5. mennessä.
Monipuolinen ja elämyksellinen metsä -kurssi 11-12.6. Janakkalassa. Metsän oppimispolun tunnustuspalkinnot jaettiin Perusopetuksen metsäopetusta tukeva Metsän oppimispolun valtakunnallinen ohjausryhmä jakoi viidettä kertaa tunnustuspalkintoja esimerkillisestä, aktiivisesta ja idearikkaasta toiminnasta metsään liittyvän varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen parissa. Ohjausryhmä valitsi maakuntien ehdokkaista esimerkkejä yhteistyötavoista, joilla on pystytty järjestämään metsäopetusta ja täydentämään opetuksen niukkoja resursseja. Tällä kertaa hyvistä ehdokkaista oli jopa runsaudenpulaa. Tunnustuspalkintojen lisäksi myönnettiin kaksi kunniamainintaa. Tunnustuspalkintoihin liittyy kunniakirja ja rahapalkinto, jonka on lahjoittanut OP-Pohjola-ryhmä. Tuhannen euron tunnustuspalkinto meni tänä vuonna Pohjois-Karjalan metsätoimijoille, jotka järjestävän vuosittain Eskarien metsäpäivän kaikille alueen esikoululaisille. Karhulan koulu Kotkasta ja Hirvensalmella sijaitsevan Lahnaniemen koulun rehtori Sirkku Penttinen saivat kumpikin 250 euron tunnustuspalkinnon. Kunniamaininnat puolestaan menivät Rovaniemen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtajalle Tuulikki Timoselle ja Vammalan 4H yhdistykselle. Puun monet mahdollisuudet -oppimateriaali Puusta jalosteeksi -vihko sai uudistuksen yhteydessä myös uuden nimen. Kirja tuo esille puun monet ominaisuudet ja käyttömahdollisuudet. Kirjassa lähdetään liikkeelle puusta ja puun käyttöä ohjaavista tekijöistä sekä selvitetään metsänhoidon ja puunkorjuun keinoja laadukkaan puun tuottamiseen. Keskeisessä osassa Puun monet mahdollisuudet -kirjassa ovat erilaiset puunjalostusmenetelmät ja tuotteet, kuten puusepän tuotteet, puun kemikaalien hyödyntäminen sekä tulevaisuuden tuotteet mm. puuperäinen dieselpolttoaine ja nanoteknologia.
Opettajat saavat yhden näytekappaleen ilmaiseksi. Vihko ilmestyy huhtikuussa ja sitä voi tilata
PÄÄKAUPUNKISEUTU Minun puuni -projekti MINUN PUUNI -projektissa oppilas kasvattaa oman männyntaimen päiväkodin tai luokan ikkunalaudalla. Voitte tilata männynsiemenet Suomen Metsäyhdistyksestä. Lähetämme siemenet oheismateriaaleineen päiväkotiin/kouluun pääsiäiseen mennessä. Siemenet kannattaa kylvää pääsiäisen jälkeen, viikolla 16.
Jokaiselle kylväjälle tulee muutama siemen. Ne ovat Siemen Forelia Oy lahjoittamia, joten tilaus on maksuton. Kylvöä varten tarvitsette vain viili-, maito- tms. purkkeja tai turveruukkuja ja sisäkasvien kukkamultaa tai kasvuturvetta. Tarkat kasvatusohjeet on kerrottu MINUN PUUNI -vihkossa, jonka voi tulostaa Lähettäkää tilaus 27.3.2009. mennessä sähköpostilla anu.suomalainen(at)smy.fi, faksilla (09) 6850 8820 tai postilla osoitteeseen Minun puuni, Suomen Metsäyhdistys ry, Salomonkatu 17 A, 00100 Helsinki. Ilmoita tilauksessasi Nimesi, koulun/päiväkodin nimi, lähiosoite, postinumero ja - toimipaikka, puhelinnumerosi, sähköpostiosoitteesi ja lasten/oppilaiden määrä. Skutsi Stadissa retkeily 16.5.2009 Jo perinteeksi muodostunut kevätretki järjestetään 16.5. Tänä vuonna teemana on metsät ja ilmaston muutos. Tietoja päivitetään www.oppimispolku.fi -sivustolle kurssin suunnittelun edetessä. Espoon koululaisten metsäviikko 8.-11.9.2009 Suosittu talousmetsän elinkaari -tapahtuma järjestetään tänä vuonna espoolaisille koululaisille. Kohderyhmänä ovat 5-6-luokkalaiset koululaiset, joiden opetussuunnitelmassa on metsäasioita. Loistavaa palautetta saanut tapahtuma järjestetään pääkaupunkiseudulla jo kahdeksatta kertaa. Retken aikana oppilaat tutustuvat talousmetsään opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti. Reitin varrella on eri-ikäisiä ja -näköisiä metsiä sekä mielenkiintoisia tehtäviä, kuten luonnontutkimusta, puiden iän määritystä ja taimien istutusta. Metsässä mm. tavataan mukavia metsureita, nähdään hakkuukone työssään ja tutustutaan metsästä saataviin tuotteisiin. Retken kuljetukset ja ohjelma ovat ilmaiset, mutta eväät jokaisen ryhmän on tuotava itse.
Anu Suomalainen |

