TAO r.y. edustaa ja valvoo jäsentensä etuja useissa järjestöissä ja osallistuu aktiivisesti käsityö oppiaineen kehittämiseen.
Olemme tiiviissä yhteistyössä mm. OAJ:n, Opetushallituksen ja työsuojeluviranomaisten kanssa. Annamme lausuntoja ainettamme koskevissa kysymyksissä eri yhteistyötahoille ja olemme aktiivinen työturvallisuuden edistäjä.
Koulutamme neuvomme, osallistumme, julkaisemme ja toimimme jäseniämme varten.
Neljä suomalaisjoukkuetta osallistui Tallinnassa 6.-8.6.2018 pidettyihin kisoihin. Puitteet olivat tietysti aivan omaa luokkaansa, kuten isommissa kansainvälisissä tapahtumissa on tapana.
Tapahtuman tulostaso oli kaikista kauden tapahtumista ylivoimaisesti kovin niin tiedeprojekteissa, kuin robottikilpailuissakin.
MIten 3D-tulostusta hyödynnetään peruskoulun opetuksessa? Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun teknisten aineiden opettaja Tuomo Einiö valottaa aiheesta kiinnostuneita linkin takaa löytyvässä haastattelussa. >>Lue haastattelu
Tuore pro gradu-tutkielma toteaa, että joka viides käsityönopettaja on uupunut työssään. Juuso Vilposen ja Aau Vehosmaan tekemään tutkimukseen osallistui 153 käsityönopettajaa eri puolilta Suomea. Tutkimuksen mukaan juuri alalle astuneet opettajat ovat selvästi kuormittuneempia.
Joroisten yhtenäiskoulun teknisen työn luokkatilat pullistelevat intoa ja tekemisen meininkiä, kun kahdeksasluokkalaisten kaksoistunti on meneillään tiistaiaamupäivänä. Teknisen työn opettaja Reijo Rytsy myhäilee tyytyväisyyttään.