Peruskoulun käsityö tiensä päässä?

KM, teknisen työn opettaja Vesa Helmen blogikirjoitus 22.5.2019

”Oppilaat äänestävät jaloillaan. Käsityön valinnat ovat romahtaneet!”


Uuden 2016 käyttöön otetun käsityön opetussuunnitelman myötä on kouluissa havahduttu uudenlaiseen ilmiöön. Käsityön valinnaiset ovat vähentyneet dramaattisesti.

21.03.2019 julkaistu Kallion & Hilmolan tutkimus kuvaa käsityön valinnaisaineiden valintojen laskua peruskoulussa. Valinnat ovat laskeneet keskimäärin 39% lyhyellä aikavälillä.

https://www.tekninenopettaja.net/docs/Hilmola_Kallio_2019-Keskeiset_tulokset_kasityon_valinnoista.pdf

Ymmärtääksemme käsityön nykytilaa pitää paneutua opetussuunnitelmien taustoihin ja opettajankoulutuksen muutoksiin sekä vallitsevaan tuntijakoon.

Itse valmistuin vuonna 1997 Rauman opettajankoulutuslaitokselta teknisen työn aineenopettajan koulutusohjelmasta kasvatustieteiden maisteriksi. Olen ollut äärimmäisen kiitollinen saamastani laadukkaasta koulutuksesta. Koulutus antoi hyvät valmiudet opettaa teknisen työn sisältöjä peruskoulussa ja kansalaisopistossa. Koulutukseni jakautui kahteen päälinjaan. Pääaine oli kasvatustiede ja sivuaine tekninen työ. Tuohon aikaan koulutus oli 160 opintoviikon paketti. Sivuainetta opiskelin 67 opintoviikkoa ja sain hyvän pohjakoulutuksen puu-, metalli-, kone- ja sähköteknologiasta. Koulutusohjelmastani 42 % oli teknisen työn aineopintoja.

Olen nauttinut työstäni ja kokenut sen arvokkaaksi opettaessani kädentaitoja yläkoulussa ja kansalaisopistossa. Innostukseni on välittynyt oppilaisiin, sillä olen saanut houkuteltua heitä paljon valinnaisaineiden piiriin ja opiston kursseille.

Tekninen kehitys on ollut huimaa 2000-luvulla. Kouluihin on tuotu opetussisältöjä teknisestä piirtämisestä, cnc – työstöstä, robotiikasta, koodaamisesta, teknologisesta lukutaidosta, virtuaalisista oppimisympäristöistä aina 3D-tulostimiin. Nämä uudet teknologiat ovat yleensä jalkautuneet tekniseen työhön. Toki muissakin oppiaineissa niitä voi olla mukana, esimerkiksi matematiikassa.

On hyvä, että uusia teknologioita tuodaan tekniseen työhön. Oppiaine kehittyy ajan hermolla. Teknisen työn alati laajenevien sisältöjen kunnolliseen opettamiseen vähentyneet tuntimäärät eivät kuitenkaan riitä!


Käsityön opetussuunnitelma

2004 peruskouluissa tehtiin edellinen opetussuunnitelmauudistus. Se ei tuolloin tuonut suuria uudistuksia opettamaani aineeseen. Suurin muutos oli se, että tekstiilityö ja tekninen työ yhdistettiin käsityön oppiainenimen alle.

Tarkoitus oli opettaa kaikille oppilaille sisältöjä kumpaisestakin käsityön osa-alueesta. Käytännössä tämä toteutettiin niin, että alaluokilla opiskeltiin viidenteen vuosiluokkaan asti samat sisällöt tekstiilitöistä ja teknisistä töistä. Viidennen vuosiluokan jälkeen oppilas sai valita kumpaa osa-aluetta hän painottaa. Seitsemännellä luokalla oppilailla oli vielä pieni vaihtojakso, jonka aikana käytiin tutustumassa toiseen käsityön alalajiin.

Alakoulun puolella oppilas opiskeli 2 viikkotuntia käsityötä, ja pakollinen käsityö päättyi seitsemännellä luokalla. Seitsemännellä luokalla oppiainetta opiskeltiin 3 viikkotuntia. Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla oppilaalla oli mahdollisuus opiskella käsityötä valinnaisaineena.

2004 päivitetyn opsin myötä huomasin ilmiön, että oppilaat alkoivat painottaa yhä enenemässä määrin teknistä työtä. Tekstiilityön painotukset vähenivät, ja tuli epätasapainoinen tilanne.

Tämä ilmiö noteerattiin varmasti valtakunnallisellakin tasolla tekstiilitöiden valintojen vähentymisenä. Tekstiilityön painoarvoa nostettiin uudessa 2016 käyttöönotetussa käsityön opetussuunnitelmassa.

Käsityöoppiaineen sisällöt ovat olleet suurien muutosten kohteina. Oppiaineita yhdistämään on kehitelty monimateriaalinen käsityö, jolla on suuri painoarvo uudessa opetussuunnitelmassa. Uudessa käsityön opetussuunnitelmassa käsillä tekemistä lähestytään oppilaalle annettavien aihepiirien tai ongelmanratkaisutehtävien kautta. Oppilas suunnittelee ja toteuttaa itsenäisesti erilaisten kokeilujen tuloksena tuotteen. Tavoitteena on, että tuottamisessa yhdistellään teknisen työn ja tekstiilityön tekniikoita sekä mahdollisuuksien mukaan erilaisia materiaaleja. Oppilasta opetetaan dokumentoimaan ja arvioimaan oppimisprosessiaan.

Eräs malliesimerkki, jota on opettajankoulutuslaitosten harjoittelukouluissa käytetty käsityön opetuksessa: Käsityötilaan tulee kerralla kokonainen koululuokka. Oppilaita ohjaa yhtäaikaisesti kaksi opettajaa; tekstiilityön ja teknisen työn opettaja. Oppilaille voidaan opettaa tekniikoita, joita tulevassa työssä tarvitaan. Oman mieltymyksensä tai toteutusratkaisunsa mukaisesti oppilas toteuttaa annetun tehtävän niillä käsityötekniikoilla ja materiaaleilla, joita tarvitsee.

Todellisuudessa valtakunnan tasolla on käytössä luultavimmin monia erilaisia tapoja toteuttaa käsityönopetus. Kunnissa opetusta ohjaa paikallinen käsityön opetussuunnitelma.

Käytännössä olen huomannut, miten haasteellista on ohjata eritasoisten oppilaiden yksilöllisiä projekteja. Vaatii valtavaa ammattitaitoa ohjata isoa ryhmää työturvallisuus huomioiden. Ideointi vielä kohtuudella sujuu, mutta toteutuksen kanssa on haasteita. Taitavat pärjäävät, mutta heikoimmat tarvitsevat paljon apua. Käsityöryhmiin usein integroidaan myös erityisoppilaat. Oppilaille pitää opettaa riittävästi erilaisia taitoja ja tekniikoita, jotta opitun tiedon varassa voi soveltaa oppimaansa. Mihin vedetään raja, mitä kenellekin pitää opettaa ja millä tasolla?

Pelkästään yläkoulussa käyttöön tulevien koneiden ja laitteiden turvalliseen käyttöön perehdyttäminen ottaa valtavasti aikaa.

2004 opetussuunnitelman perusteissa oli tarkka listaus, mitä taitoja ja tekniikoita kaikille tuli opettaa. Uudesta opsista tämä puuttuu. On annettu vain ympäripyöreitä tavoitteita ja sisältöjä, joita jokainen opettaja tulkitsee omalla tavallaan. Kärjistäen kuinka yhdenvertaisin taidoin oppilaat peruskoulunsa päättävä?

Uusi käsityön opetussuunnitelma muuttaa käsityön painopistettä. Mielestäni laadukkaasti tuotetuista esineistä siirrytään kohti kokeilevaa askartelua. Pääpaino ei ole enää tuottaminen vaan ongelmaratkaisutaitojen kehittäminen ja uuden innovointi. Ongelmaksi tässä muodostuu se, että ajan puutteen vuoksi oppilaalle ei ehditä opettaa riittävän hyvin tarvittavia perustaitoja. Uuden innovointi teknisessä työssä on mahdotonta, jos ei osaa perusteita.

Käsityön uudessa opetussuunnitelmassa on palattu ajassa taaksepäin 70- luvun luovaan käsityöhön: mitä tahansa voi tehdä, kunhan sille osaa antaa hyvän nimen ja kuvata luovan prosessin.


Käsityön tuntijako

Toinen ongelmakenttä on käsityön tuntijako. Tuntien vähyys pakottaa leikkaamaan opiskeltavia sisältöjä aiemmasta dramaattisesti. Käsityön tuntijakoon tehtiin 2014 seuraavat muutokset: Alakoululle siirrettiin yläkoulun pakollisista käsityötunneista yksi. Käsityön opiskelun painotus on siirtynyt alaluokille. Alaluokilla käsityötä opettavat luokanopettajat, joilla voi olla parhaassa tapauksessa käsityön sivuaineopinnot. Koulutuksen taso ei kuitenkaan vastaa aineenopettajan pätevyyttä.

Yläkoulussa käsityön opetusta antavat aineenopettajat, joiden antamista tunneista leikattiin yksi ja jäljelle päättöluokille jäi kaksi oppituntia pakollista käsityötä. Lisänä toki valinnaisina valittavat käsityön syventävät opinnot.

Käsityön opetussuunnitelma edellyttää sisällöllistä tasa-arvoa molempien opettavien aineiden kohdalla. Tiivistäen peruskoulunsa päättävä nuori on opiskellut yhtä laajasti kumpaakin käsityön osa-aluetta. Tämä käsityön sisältöjen tasavertaisuus rajoittaa oppilaan valinnanvapautta. Se karsii ja kaventaa opettavia sisältöjä radikaalisti kummaltakin oppiaineelta. Syvälliseen taidon opiskeluun ei jää aikaa, vaan taitojen oppiminen jää pintapuoliseksi.

Laskemalla asioita yhteen huomaa, kuinka vähiin opettavat tunnit käyvät pakollisessa käsityössä yläkoulussa: yksi viikkotunti sekä teknistä työtä että tekstitiilityötä yhtenä lukuvuotena koko ikäryhmälle.


Käsityön valinnat ovat vähentyneet roimasti

Oppilaat äänestävät jaloillaan. He eivät valitse enää käsityön syventäviä opintoja, jos kokevat niissä olevan jotakin sellaista, mikä ei ole itselle mieluista tai mielekästä. Koulumaailmasta kantautuu viestejä, että valinnat ovat vähentyneet jopa 40 - 75%. Pahimmassa tapauksessa valinnaisaineryhmiä ei olla voitu perustaa yhtäkään. Asiaa olisi varmasti syytä tutkia tarkemmin. Jotakin tilanteelle on tehtävä pikaisesti.

Miksi käsityön opetussuunnitelman kehittelyvaiheessa ei kysytty, millaisia sisältöjä oppilaat haluaisivat opiskella tai millaisia projekteja tehdä. Heidän tarpeitaan varten kouluissa työskennellään!

Tasa-arvo on tärkeä arvo. Uuden opetussuunnitelman toteutuksessa se on luultavimmin kääntynyt itseään vastaan. On kannatettavaa opettaa kaikille sukupuolesta riippumatta perustaitoja teknisestä työstä ja tekstiilityöstä. Mutta millä tavalla se tulisi toteuttaa? Parhaiten tasa-arvo toteutuisi siten, että oppilaat saisivat itse valita, mitä sisältöjä haluavat opiskella käsitöissä.

Pitäisikö palata vanhaan malliin ja opettaa kumpaistakin oppiainetta omina aineinaan?


Teknisen työn aineenopettajan koulutuksen loppuminen

Olen työni ohella perehdyttänyt useamman vastavalmistuneen aineenopettajan teknisen työn ammattiin. Alati vaihtuvat tuntiopettajat ovat kertoneet töihin tullessaan, että ovat käyneet käsityönopettajan koulutuksen yliopistossa, mutta eivät käytännössä osaa oikein mitään.

Olen suuresti ihmetellyt asiaa. Mitä on tapahtunut koulutuksessa, jos pätevyys on vain paperilla? Opinnoissani Raumalla opiskelin teknistä työtä 43% koulutusohjelman sisällöstä. Teimme valtavasti erilaisia harjoitustöitä kontaktiopetuksessa. Koulutuksessani oli paljon asioita, jotka piti hallita, jotta saimme aikaiseksi korkeatasoisia produkteja tieteellistä ajattelua unohtamatta.

Jälkeeni sisään astuneilla kollegoilla koulutuksen linjausta alettiin muuttaa. Tehtiin paljon ryhmätöitä, joissa itse piti hankkia tietämys annettuihin tehtäviin. Kontaktiopetusta leikattiin. Käsityökasvatuksessa ovat alkaneet puhaltaa uudet tuulet 2010-luvun vaihteessa. Yhteistä käsityöoppiainetta alettiin ajaa yhä ponnekkaammin.

Rauman opettajankoulutuslaitoksen viimeinen vuosikurssi, joka sai vielä valita, erikoistuuko koviin vai pehmeisiin materiaaleihin, astui sisään 2013. Tähän vuosikurssiin voidaan katsoa päättyneen teknisen työn aineenopettajakoulutus.

Sisältöjen osalta teknisen työn koulutusohjelma on kokenut suuren inflaation jo aiemmin. 2013 sisään astuneiden opiskelijoiden teknisen työn materiaaleilla tapahtunut harjoittelu oli enää 8,3 % koko tutkinnon sisällöstä. Tästäkin tasosta ollaan tultu paljon alas. Ei siis ihme, miksi peruskoulun opetussuunnitelma on sisällöltään sellainen kuin on.

Herää suuri kysymys, mitä oikein on tapahtunut? Mihin hukkui teknisen työn sisältöjen kehittäminen tässä alati teknistyvässä maailmassa?

Tietojeni mukaan Suomessa on 6 käsityökasvatuksen professoria, joilla kaikilla on vahva tekstiilityötausta. Mihin katosivat käsityökasvatuksen professorit, joilla oli teknisen työn koulutustausta ja käytännönkokemus opetettavasta aineesta?


Tekninen työ on ainutlaatuinen oppiaine

Siinä teoria nivoutuu konkreettisesti käytännön toimintaan. Se kehittää aidosti ongelmanratkaisukykyä, lisää teknistä tietämystä alati teknistyvässä maailmassa ja tutustuttaa oppilaita työelämään antaen eväitä työturvallisuusajatteluun. Tekninen työ toimii opintopolun alkuna monille ammattialoille. Lisäksi käsityö on monelle oppilaalle teoreettisessa koulussa henkireikä, jolla itsetuntoa voidaan kohottaa! Tekninen työ toimii erityisopetuksen luontevana tukena. Estää nuorten syrjäytymistä! Näistä itsellä on valtavasti hyviä kokemuksia, esimerkiksi pajatoiminnan kautta.

Käsityön historiassa on nyt eletty yksi vaihe. Muutokset ovat olleet valtavan suuria ja tapahtuneet kovin nopeasti. Nähtäväksi jää, millaiset ovat yhteiskunnalliset vaikutukset tulevaisuudessa, kun teknisen työn aineenopettajia ei enää kouluteta. Teknisen työn olemassaolon arvoa ei kuitenkaan voi kyseenalaistaa peruskoulussamme!

Vesa Helmi KM,
teknisen työn opettaja
Tilanne ei ole itsestään kohenemassa
Oulun alueen teknisen työn opettajat ry:n kannanot...