ttt blogi

Suomalaisen yleissivistävän teknisen työn ja teknologiaosaamisen takaamiseksi on erittäin tärkeää, että tekniselle työlle muodostetaan oman oppiaineen status mahdollisimman pian. Viime vuosien kuluessa on tultu tilanteeseen, jossa käsityön opetettavat sisällöt ovat menneet sekaviksi, eikä opetusta ole pystytty kehittämään teknisen työn näkökulmasta oikeaan suuntaan.

TTT-Blogissa julkaistaan artikkeleita, mielipidekirjoituksia ja kannanottoja teknisen työn tulevaisuuskehittelyyn liittyen.

 

Minne menet käsityönopetus?

Käsityötä ei opiskella yhtä paljon kuin ennen, ja nuorten kädentaidot ovat heikentyneet. Kuinka paljon muutokseen on vaikuttanut se, että tekninen työ ja tekstiilityö sulatettiin yhdeksi yhteiseksi käsityö-oppiaineeksi?

Käsityötä opettavat Henriikka Lehtonen ja Arto Anetjärvi pohtivat asiaa Opettaja-lehden (21.4.2022) artikkelissa.

Puuala tarvitsee osaajia, mutta ammatillinen koulutus kuihtuu – opettajat näkevät syynä peruskoulun muutokset

Peruskoulu-uudistus karkotti opiskelijat teknisen työn tunneilta ja teknisen työn taidot jäävät oppimatta, kritisoivat teknisen työn ja ammatilliset opettajat. Tulevaisuudessa opettajienkin koulutus näivettyy.

>>Lue artikkeli maaseuduntulevaisuus.fi verkkosivulta

Maaseudun tulevaisuus: Suomi tarvitsee vahvempaa teknistä osaamista, sanovat aineenopettajat – tavoitteena uusi teknisiä taitoja kartuttava oppiaine

Uusi aine pitäisi olla tarjolla tekstiilityön rinnalle, ei sen tilalle, ehdotuksen tekijät korostavat. Opetus pitäisi ulottaa myös lukioon. TTT-oppiaineen tehtävänä olisi paitsi perehdyttää teknisen työn tekniikoihin myös havainnollistaa oppilaille teknologian ja luonnontieteiden yhtymäkohtia, perustelevat oppiainetta esittävät teknisen työn opettajat.

>>Lue artikkeli maaseuduntulevaisuus.fi verkkosivulta

Onko käsityön opetuksen muutos vienyt hakijoita kädentaitojen aloilta?

Kokenut ammattikoulun opettaja Arto Anetjärvi on huolissaan perusopetuksen teknisen työn tilanteesta ja teollisuuden osaajapulasta. Hän pitää TTT-oppiainehanketta mahdollisuutena innostaa nuoria tekniikan alojen jatko-opintoihin.

>>Lue artikkeli UutisOivan verkkosivuilta

UutisOivan pääkirjoitus: Käsityön taitajia tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa – ”Käsityötunnit tarjoavat onnistumisen paikkoja niillekin, jotka eivät lukuaineissa välttämättä loista”

Päätoimittaja Katri Linnikko kirjoittaa UutisOivan pääkirjoituksessa 21.10.2021 kädentaidon aloille hakeutuvien määrän valtakunnallisesta laskusta.

"Alan opettajat arvelevat syyksi peruskoulun käsityönopetukseen tehtyjä muutoksia. Tuntimääriä on vähennetty, ja teknisiä ja tekstiilitöitä on paketoitu aiempaa enemmän yhteen. Tasapäistämisen ajatus ei kuitenkaan toimi, koska virkkuukoukku ja hitsipilli eivät tottele samoja sormia."

"Käsityön taitajia tarvitaan työmarkkinoille tulevaisuudessakin. Jo nyt esimerkiksi rakennus- ja metallialoilla kärsitään monin paikoin työvoimapulasta."

Lue pääkirjoitus UutisOivan verkkosivuilta

Savon Sanomat: Ruma patalappu on yhä muistissa

Toimittaja Vesa Kärkkäinen pohtii Savon Sanomien pääkirjoitus kolumnissaan kummipoikansa kokemusta, että käsityönopetus on mennyt pilalle.

Vesa ihmettelee että  käsityönopetus on pantu uusiksi, tasa-arvosyistä.  Käsityö ei sitten kelpaa sen paremmin tytöille kuin pojillekaan ja valinnaisena aineena monimateriaalisen käsityön suosio on romahtanut.

"Nyt kun käsityöopetuksen mullistuksen seurauksia on nähtävillä, pitää kiireesti peruuttaa."

>>Lue kolumni Savon Sanomien verkkosivuilta

Tekninen työ ja teknologia (TTT) – uusi oppiaine peruskouluun ja lukioon suomalaisten osaamisen turvaamiseksi

Teknisten aineiden opettajat TAO r.y. ehdottaa peruskouluun ja lukioon uutta oppiainetta tekninen työ ja teknologia (TTT), jotta teknisen työn keskeiset merkitykset tulisivat huomioiduiksi suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Nämä keskeiset merkitykset ovat innostaminen kansantaloutemme kannalta keskeisille teknisille aloille, hyvien jatko-opintovalmiuksien saaminen, sukupuolten tasa-arvon vahvistaminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Niiden edistämiseen tarvitaan konkreettisia ratkaisuja. TTT-oppiaineen perustaminen on yksi sellainen.

>> Lue lisää (pdf 153 kt)